On kulunut aivan liian kauan siitä, kun viimeksi luin John Irvingia. Onneksi tytöt huomasivat äitienpäivälahjaa hankkiessaan tämän uutuuden.
Näin rohkeaksi en Irvingin kerrontaa muistanut, paikoitellen jopa nolotti lukea joitakin kohtia. Ehkä hän ei vain ole aikaisemmin ollut niin suorasanainen enkä minä näin vanha (?!). Hämmentävää oli myös se, kuinka avoimesti tämän amerikkalaisen perheen jäsenet toisilleen puhuvat - eihän siellä sanota asioita noin suoraan, eihän? En todellakaan usko, että perusperheessä sanotaankaan, mutta onneksi on näitä mielikuvitusperheitä.
Kirjan minä, Billy Abbott, on syntynyt samana vuonna kuin John Irving, ja on vaikea uskoa, että yhtäläisyydet loppuisivat siihen. Näin on kyllä aina Irvingin kirjoja lukiessa, minähahmot ovat Garpista lähtien kovasti hänen näköisiään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti