keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Joululahjat valmistuvat yleensä lopulta

Tein Nooralle Novitalehden kevät -09 numerosta tämän  huivijakun leijonankeltaisesta Rose Mohairista. Joululahjaksi tarkoitettu työ valmistui kuitenkin vasta nyt. Muistelin, että Rose Mohairista työ valmistuu nopeasti, mutta enpä ollutkaan pitkään aikaan tehnyt täyspatenttia. Isoilla puikoilla sai kutoa nelisen kerrosta ennenkuin työ eteni sentillä.

Lahjan saaja ei suostunut esiintymään mallina, ja sitäkin vaikeammaksi osoittautui yritys ripustaa tämä neule henkarille niin, että jotenkin olisi käynyt ilmi, mistä vaatekappaleesta on kysymys.  Siispä tässä mallikuva lehdestä.

Vielä olisi tehtävänä n. neljät sukat ikäänkuin joululahjoiksi. Annoin lahjan saajien valita mieleisensä mallit Novitan Sukkalehdestä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti