Maksim Gorkin Artamonovien tarina on hyvä kirja. Alkuun se muistutti pitkään John Steinbeckin kirjaa Eedenistä itään, komeita sukutarinoita kumpikin. Lukemisen edetessä teksti muuttui jotenkin vaikeammaksi. Jälleen olen sitä mieltä, että venäläisissä kirjoissa keskustelut ovat todella merkillisiä. Ihmiset huudahtelevat näennäisesti käsittämättömiä sanoja, joiden yhteyttä asiaan ei läheskään aina voi ymmärtää. Pitäisi varmaan tuntea kulttuuria todella paljon paremmin, jotta ymmärtäisi.
Aivan oma lukunsa ovat Gorkin ihmisten ulkonäön ja olemuksen kuvaukset. Miltä esimerkiksi näyttää nainen, "... joka näytti alaikäiseltä mustalta vuohelta"? Mielikuvitus todella saa töitä näitä kuvauksia visualisoidessa. Muutenkin kieli on valtavan rikasta, adjektiiveja käytetään "vapaalla kädellä", tavanomaisuus ilmaisusta on kaukana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti