TIISTAI, 27. HUHTIKUUTA 2010
Blogia selatessa näyttää ilmeiseltä, että olisin viime aikoina vain lukenut, enkä tehnyt lainkaan käsitöitä. Se ei ihan pidä paikkaansa, sillä valmiina mutta päättelemättä on pitsineulepusero ja toinen pitsibaktushuivi. Joskus vain sattuu, että joku työ tökkii alusta saakka, ja tämä pitsineulepusero on juuri sellainen työ, sen viimeistelyvaiheesta ei tunnu tulevan loppua, lainkaan menossa on nyt kolmas päivä.
Minulla on vanhoja Victoria-lankoja, joissa on kauniit sävyt, ja itse lanka on kevyttä ja mukavaa neuloa - ainakin niin muistin. Nyt tuntui vain että lanka on liiankin "lötköä" ja epätasaista, epämiellyttävää kutoa. Kuvioksi valitsin yksinkertaisen pitsineuleen. No, se ensinnäkin osoittautui liian yksinkertaiseksi (= tylsäksi) - jokainen kerros oli samanlainen, joka kahdeksas kerros kuviota vain siirrettiin ja sitten taas takaisin. Lisäks kuvio näytti sileältä, ja kai se oikealta puolelta onkin, mutta - ja tämä ärsyttää eniten - sisäpuolelta se on tällaista ällöttävää munakennoa:
Mitähän vielä... Ai niin! Langan ominaisuuksiin kuuluu, että ajoittain se katkeilee itsekseen, joten puserossa on paljon tavallista enemmän pääteltäviä lankoja, ja sitä hommaahan minä olen inhonnut aina.
Mutta tiedän vanhastaan, että jos nyt heitän työn odottamaan, se ei ikinä tule valmiiksi. Nyt en siis anna periksi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti