Mitä aika on?

Carlo Rovelli: Ajan luonne

Kirjan nimi kertoo asian, joka on kiinnostanut ihmiskuntaa aina. Mitä aika on? Kauanko 'nyt' kestää? Onko sitä olemassakaan? Milloin on 'nyt' Proxima b:ssä?

Tämä kirja oli minulle suurimmaksi osaksia käsittämätöntä mutta välillä ilahduttavia oivalluksia tarjoavaa tekstiä. Myös se, kuinka paljon ihmiset ovat ymmärtäneet maailmasta jo satoja, jopa tuhansia vuosia sitten, hämmästyttää. Aikaa en silti vielä ymmärrä - enkä paljon muutakaan.

Voimaeläimeni on hylje

Maaretta Tukiainen, Markus Frey: Pohjolan voimaeläimet

Maaretta Tukiaisen teksti ja Markus Freyn upea kuvitus ovat yhdessä hieno kokonaisuus. Luontomme eläimet esittäytyvät itse, niistä kerrotaan faktaa ja mytologiaa. Samoina toistuvat kysymykset jokaisen eläimen jälkeen vähän ärsyttivät, vaikka saattoi niistä ajateltavaakin saada.

Tarkoitukseni ei suinkaan ollut etsiä itselleni voimaeläintä, koko käsite oli kuitenkin aika outo, mutta niin vain samaistuin hylkeeseen!

"Nyt minulla on tämä filosofiani - olla vain. Se tarkoittaa, että joku on niin arvokas, ettei sen tarvitse sitä osoittaakseen tehdä mitään."

"Arvo on olemisessa. On juuri sellainen kuin on, ja se riittää. Mikä ajatus! Tällainen minä olen. Pyöreä ja sileä ja vähän hidas liikkumaan, ja se on hyvä niin. Minä riitän."

Kirja vai elokuva?

Jessie Burton: Nukkekaappi

Katson nykyään niin harvoin elokuvia, että on todellinen sattuma että juuri katsomastani elokuvasta tehty kirja tulee luettua pian katsomisen jälkeen. Mielenkiintoinen aihe ja tapahtumapaikka saivat katsomaan elokuvan, sitten Noora bongasi kirjan minulle kirjastosta.

Molemmat olivat hyvät. Elokuvassa oli hienosti tehty miljöö eikä kirjassa mikään tuntunut olevan toisin, talo ja kaupunki olivat jo tutut. Ja tietenkin nukketalo, aidon kopio.

Kerrankin voisi sanoa että saa oikeastaan saman kokemuksen sekä kirjasta että elokuvasta, ihmisten tunteet ja luonteet ilmenivät molemmissa yhtä hyvin. Tai... ellei sitten... kirjassa vähän paremmin toki?

Merkityksellisyyden voima

Emily Esfahani Smith: Merkityksellisyyden voima

Sisällöltään tärkeä, voimakas ja kaunis teos on saanut kovin vaatimattoman, olemassaoloaan häpeilevän kannen, josta kirjan luonne ei käy lainkaan ilmi. Tämä kirja olisi tarvinnut suojakseen kirkkaita ja voimakkaita värejä ja selkeää tekstiä.

Paljon tutkittu asia merkityksellisyyden tärkeydestä ihmisen onnellisuudelle ja tarpeellisuuden tunteelle on tässä selitetty selkeästi monenlaisten ihmiskohtaloiden tarinoiden kautta sekä avaamalla aiheesta tehtyjä tutkimuksia. Ihminen tarvitsee elämälleen tarkoituksen, niin yksinkertaista ja selvää se on! Uutta saattaa sen sijaan olla se, että tuon tarkoituksen ei tarvitse olla maailmoja syleilevää hyväntekeväisyyttä (voi ollakin!) tai muuta itsensä uhraavaa työtä muiden hyväksi. Merkityksellisyyden tunteen voi saada pienistä askareista, yhteisöllisyydestä, luonnon kauneudesta. Tärkeät asiat ovat ulottuvillamme, ne pitää vain nähdä.

Neuleita, joulua ja vuoden kirjallinen huippu

Koska sitten lokakuun tällä sivulla ei ole näkynyt jälkeäkään mistään valmistuneesta käsityöstä, voisin nyt täyttää sitä aukkoa edes vähän.

Mm. tällaisia paloja olen neulonut tähän mennessä n. 30 kpl. Kyseessä on Novitan KAL Elämä on runo -peite. Ensimmäisen osan ohje ilmestyi lokakuun 3. päivänä ja sen jälkeen uusi ohje aina viikon välein. Kuvioita on seitsemän erilaista, kutakin on tarkoitus tehdä viisi kappaletta. Kokeilin itse tehdä alla vasemmalla olevan kuvion, mutta jäänee kokeiluksi, Sari Åströmin malleja parempia ei ole tarve edes yrittää. Perusvärityksenä on luonnonvalkoinen 7 veljestä pohjavärinä ja kuviovärinä Novitan Tähti/Otava 816. Osan paloista aion kuitenkin tehdä värit vaihtaen kuten kuvassa ylhäällä oikealla. Peiton koko ja kuvioiden määrä ja asettelu ovat vielä mietintäasteella. 

Vinkin näiden "maailman rumimpien sukkien" ohjeeseen sain työkaveri Pia-Lenalta. Ohje on Hipsulaisen Karuselli ja löytyy avoimelta Facebook-sivulta.

Yritin ensin aloittaa moniväristä kuviota (ks. sukat alla) mutta se meni turhan monimutkaiseksi. Siispä turvauduin valmiisen raitalankaan, Novitan 7 Veljestä Raita/Tori 884. Neuloin keskiosan kahdella pyöröpuikolla, mutta kärjen ja varren sukkapuikoilla.

Oudosta ulkonäöstä huolimatta sukat ovat kuitenkin erittäin hyvin jalkaan istuvat. 

Tyttäret saivat nämä lahjapaperiin käärittyinä.

Kai se vanhuus tai muu höperehtiminen on jo pitkällä, kun suurin osa jouluvalmisteluihin käyttämästäni ajasta kului tämän tonttumiljöön näpertämiseen. Askartelupakkaus osui silmiin joululahjaostoksilla ja sitäpä sitten tuli pari-kolme iltaa näprättyä. Kotitalousvälineet, kuten kaulin ja puukupit, jäivät vielä käyttöä vaille, kun en oikein keksinyt niille funktiota lumihangen keskellä. Erityisen ylpeä olen kranssista ja sanomalehdestä ;-)

Tänä jouluna toteutin vihdoin sen joka tammikuu lujasti tekemäni päätöksen, että seuraava joulukuuseni ei ole aito. Löysin HalpaHallin verkkokaupasta kunnollisen näköisen kuusen, joka osoittautui lujatekoiseksi ja tukevaksi, jaksoin tuskin kantaa sitä autoon. Vaikka oksat olivat vähän "silkkoa sisältä" - rungonpuoleiset havut olivat kevyttä hyvin muovisen näköistä muovia - niin uloimmat osat oksista ovat hyvinkin aidon näköiset. Kun ne saatiin leviteltyä muotoonsa ja koristeet lisättyä, oli joulupuu aivan täydellinen. Nautin joka kerta sen ohi kulkiessani ajatuksesta, että vettä ei tarvitse lisätä eikö kuunnella henkäyksestä alas rapisevia havuja (kuten aina pääsi käymään). 

Aivan pukinkonttiin eivät ehtineet nämä sukat tytöille, toinen pari valmistui uudenvuodenpäivänä. Malli Novitan, lanka siitä poiketen 7 Veljestä.

Ja sitten jouluajan lukemisiin!

Clare Macintosh: Anna minun olla

Haruki Murakami: Komtuurin surma

Pierre Lemaitre: Tulen varjot

Anna minun olla on tekijänsä kolmas dekkari ja varmaankin paras, en ainakaan muista jännittäneeni niin kovasti aikaisempien seurassa.

Sitten koko vuoden huipentuma, sanoinkuvaamattoman upea lukunautinto, Haruki Murakamin Komtuurin surma. Mietin monta kertaa lukemisen aikana, miksi nautin tekstistä niin kovasti. Noloa on, että en edelleenkään osaa selittää sitä. Tällaista vain on minulle täydellinen kirjallisuus. Ehkä teksti vie lukijan samaan outoon paikkaan missä kirjojen hahmotkin elävät, toden ja fantasian rajoille.

Minulla on edelleen lukematta pari vanhempaa Murakamin teosta enkä vieläkään halua niitä lukea. On hyvä tietää, että jotain hienoa on vielä odottamassa.

Myös Pierre Lemaitre on takuuvarma viihdyttäjä. Tässä ei varsinaisesti ollut kyseessä dekkari, mutta tapahtumat olivat kyllä niin runsaskäänteiset ja jännittävät, että kyllä tämäkin historiallinen romaani jännityksestä käy.

Ihana Kettunen

Markus Kajo: Tandem-kentauri, eli, Kettusen jo mones kirja

Ihanaa kun Kettunen on palannut! On niin mukava lukea tekstiä, joka on kirjoitettu vielä kierommalla ajattelutavalla ja huumorilla kuin itsellä ei.

Kerrassan herkullisia juoman-ulos-suusta-pärskäyttäviä kohtia oli useita. Eniten kuitenkin pidin pohdiskelusta 'Viettopaikka', jossa Kettunen peräänkuuluttaa myös löhöämistä harrastavalle runsaalle ihmisjoukolle paikkoja ja viettoja. Samaa mieltä!  Myös silmilleen lentävät hollantilaiset naurattivat kovasti ja monta kertaa, heh heh ...

Lisää Kettusta!

Vanhaa ja uutta

 

Isabel Allende: Henkien talo
Tuire Malmstedt: Pimeä jää

Isabel Allenden Henkien talo -kirjaa aloittaessani tuli tunne, kuin olisi palannut Macondoon, Gabriel García Márquezin luomaan kylään. Allenden maailmassakin tapahtuu yliluonnollisia asioita jotka kuuluvat kuitenkin elämään luonnollisena osana. Hyvinkin realistista kuvausta ihmisiin kohdistuvista julmuuksista nämä eivät kuitenkaan pehmennä, kertomus järkyttää perin juurin. Naiset ovat tässä tarinassa kantavia voimia, heillä on vahvuus pitää elämä hallussaan ympäristön hulluudesta huolimatta.

Kotimainen esikoisdekkari Pimeä jää on jännittävä uutuus ja onneksi ensimmäinen osa ylikonstaapeli Isa Karaksesta kertovassa sarjassa, joten jatkoa on luvassa. Toinen osa Mykkä taivas on luvassa ensi syksynä - pitkä odotus! Kirjaa tuli puristettua käsissä rystyset yhä valkoisempana loppua kohti, jännitys oli todella kerätty hyvin eri juonilinjoista. Kirja tuli tietooni FB:n Dekkariryhmässä, jossa myös Tuire Malmstedt itse osallistui keskusteluun. Oli mukava käydä kiittämässä tekijää "henkilökohtaisesti" heti kirjan luettuani.

Sarja paranee edetessään

Robert Galbraith: Valkoinen kuolema

Robert Glabraith'in (aka J. K. Rowling) neljäs Cormoran Strike -romaani on mielestäni paras tähänastisista. Osittain ehkä siksi, että aikaisempien osien lukemisesta viisastuneena painoin alusta asti mieleeni henkilöiden nimet ajatuksella - näin en myöhemmässä vaiheessa kompastunut henkilöpaljouteen. Asiaa auttoi varmasti myös se, että pystyin lukemaan kirjan viimeisen 2/3 yhtäjaksoisesti. Teksti on runsasta ja juoni mutkittelee asian edetessä, kunnes oikenee hengästyttävässä lopussa ratkaisuunsa.

Laatupaketti

Kari Hotakainen: Tuntematon Kimi Räikkönen
Elena Ferrante: Kadonneen lapsen tarina : kypsyys - vanhuus (Napoli-sarja; neljäs osa)

Jonotus Anders-kirjastossa alkaen sijalta 75 kannatti, sillä Kari Hotakaisen kirja Kimi Räikkösestä on juuri niin hyvä kuin tekijän ja aiheen perusteella saattoi odottaakin. Luin suurimman osan kirjasta oman kirjastomme järjestämässä Hiljaiset illat -lukuillassa, jonka idea oli lukea hiljaa kaikessa rauhassa. No, tuskin pari naurunpurskahdusta taholtani kuitenkaan pilasi tunnelmaa. Hotakainen on juuri niin hyvä kuin aina ja Kimi erittäin mielenkiintoinen henkilö. Pitäisiköhän taas alkaa seurata formuloita? Hotakaista ainakin pitää lukea lisää.

Elena Ferranten kirjaakin jonotin jonkin aikaa aivan syystä, se on loistava päätös upealle sarjalle. Napolin väki tuli tutuiksi kuin perheenjäsenet ja eroaminen heistä tuntui surulliselta. Surullisia eroja sisältyi kirjaankin kyllin, niiltä ei voi elämässä välttyä.

Lukekaa tämä!

Hans Rosling: Faktojen maailma : asiat ovat paremmin kuin luulet 

Tämä kirja on valtavan innostava, se avaa aivan uusia näkökulmia uutisten ja maailman tapahtumien tulkitsemiseen. Olen jo mainostanut tätä joka tilanteessa ja teen sen taas: jokaisen pitäisi lukea tämä kirja. Asiat eivät välttämättä ole sitä miltä näyttävät, kaikki riippuu siitä, miten katsoo ja mihin vertaa.